On elokuinen ilta, kun saavun Slovenian ja Itävallan rajalle. Rajatarkastuksista muistuttaa enää hiljaiset vartioasemat. Kaarran loivassa alamäessä tienvieressä olevalle rekkaparkille, jossa on avoin wc pyykinpesuun, peseytymiseen ja juomapullojen täyttämiseen. Elokuun 15. päivä, keskiviikko, on kristillinen juhlapäivä Sloveniasssa ja kaupat ovat kiinni, joten iltaruoka jää hieman vaatimattomaksi, iskukuumennettua maitoa ja kaurahiutaleita. 

Laitan pyörän nojaamaan puuta vasten ja kaadan kaurahiutaleita suoraan maitotölkkiin, joka hoitaa lautasen virkaa. Olen aloittamassa monipuolista iltaruokaa, kun läheisen rekan vieressä istuvien rekkakuskien joukko alkaa viittelöimään luokseen. Rekan sivussa oleva kuljetuslaatikko on taitettu pöydäksi rekan vierelle ja kuskit istuvat matalilla jakkaroilla. Lähden kävelemään kohti ja huomaan kuskien syövän iltaruokaa, joka on valmistettu kaasukeittimellä sekä kattiloilla, joita kuskit kuljettavat mukana. 

Tervehdin neljää kuskia ja he osoittavat kaasukeittimellä olevaa kattilaa, missä on vielä yhden annos keittoa jäljellä. Keitto kaadetaan lautaselle ja tarjotaan leipää kaveriksi. Syödessäni hyvää ja tulista papukeittoa, jossa on runsaasti chiliä sekä tomaattia, rekkakuskit alkavat kysellä, mistä olen tulossa polkupyörällä. ”Keskustellessamme” nopeasti selviää rekkakuskien olevan Turkista. Kommunikaatiota hieman rajoittaa yhteisen kielen puute, mutta halu ymmärtää toista edistää keskustelua. Kaksi kuskia poistuu nukkumaan ja jään vielä ”keskustelemaan” kahden kuskin kanssa. Lopputulemana kuskit käyttävät sanaa kollega ja nyökyttelen hyväksyvästi. Kuormatulla ajoneuvolla ajaminen eurooppalaisilla teillä yhdistää. 

Laitan leirin, muovipalasen maavaatteeksi sekä makuualustan pehmikkeeksi, rekkojen väliin asfaltille. En viritä telttaa vaan tyydyn nukkumaan taivasalla, koska on tähtikirkas yö ja sadetta ei ole odotettavissa. Kuskit herättävät sovitusti aamuyöllä kello 03:45 ja alan välittömästi pakata makuupussia ja muita tavaroita. Samalla kun kuormaan pyörääni, Orham tarjoaa vahvaa turkkilaista kahvia, jossa on tuttuun tapaan vähintään viisi palaa sokeria. Kiitelen ja sanomme hyvästit. Jatkan polkemista kohti Wieniä, Itävaltalaisella maaseudulla tuhansien tähtien loistaessa kirkkaana, aamuöisellä taivaalla. 

Ylitin lautalla Ruotsin Helsingborgista-Helsingöriin, Tanskaan ja vietin reissun ensimmäisen pyöräilemättömän päivän Kööpenhaminassa tuttavien luona. Lepopäivä kului kaupunkia kierrellessä sekä tivolissa kieppuessa. Tien päälle palatessani halusin ehdottomasti lähteä ajamaan Kööpenhaminalaiseen ammuruhkaan, siis pyörä-sellaiseen. Pyöräkaistoilla liikenne sujui sulavasti ja matka taittui kaupunkiolosuhteisiin nähden reippaasti. Tanskasta matka kulki lautalla Saksaan (Rödbyhavn-Puttgarden). Saksassa ajoin maan halki isoimmat kaupungit kiertäen Moosel-joelle, jonka vartta seurailin Luxemburgin puolelle. Luxenburgissa poljin pääkaupungin kautta Belgiaan, jossa ajoin muutaman kymmenen kilometriä Ranskan puolelle. 

Etelä-Ranskasta aloitin Santiago de Compostelan pyhiinvaellusreitin, joka päätyy Santiagon kaupunkiin Luoteis-Espanjassa. Reitti lähtee St-Jean-Pied-De-Portista Ranskan puoleisilta Pyreneiden rinteiltä. Pyöräily pyhiinvaellusreitillä on suosittua, eikä yksin tarvitse pitkään polkea. Pyhiinvaelluspassilla pääsee yöpymään huokeasti majataloissa. En kuitenkaan seurannut pyörällä kävelyreittiä, vaan seurailin maanteitä, joista osa on merkitty pyöräilyä varten. Santiagon kaupungista käännyin etelään Portugaliin. Yksi matkan käännekohdista oli jo suunnitteluvaiheessa Portugalin lounaiskolkka ja sielä oleva niemi, Cabo De S. Vicent. Niemi on Euroopan mantereen lounaisin piste. 

Gibraltar yllätti, koska alue on kuin pieni pala Britanniaa olisi siirretty Välimeren rantaan. Gibraltar on osa Iso-Britanniaa ja sen huomaa kulttuurissa, kaupassa käydessä ja valuutassa. Seurailin Välimeren rannikkoa Espanjan turistirannikolle. Tein pienen koukkauksen Granadan kaupunkiin ja Sierra Nevadan vuoristoon. Etelä-Espanjassa polkemisessa ongelma on pienten, vaihtoehtoisten teiden puuttuminen, jolloin paikoin on pakko ajaa vilkkaasti liikennöityjen isojen teiden laitoja. Palasin vuoristosta takaisin Välimeren rantaan, Almerian kaupunkiin. Välimeren rannikkoa ajoin melkein Barceloonaan asti, jota ennen käännyin pohjoiseen Adorraan. 

Pyreneiden keskellä sijaitseva minivaltio, Andorra, tarjoaa pyöräilijöille mukavasti poljettavaa. Maan matalin kohta on 840 metriä merenpinnasta. Andorran ja Ranskan välinen tie kulkee Port d'Envaliran solan kautta, joka on 2408 metriä merenpinnan yläpuolella. Nousu on tuttu Espanjan ja Ranskan ympäriajoista ja tarjoaa sopivasti kiivettävää retkipyöräilijöille. 

Seurailin Välimeren rannikkoa Ranskasta Monacoon ja Italiaan. Etelä-Ranska, Provencen alue on mukavaa seutua pyöräillä, mutta turistisesongin ollessa kuumimillaan rannikon tiet ovat tukkoisia autoista ja yöpaikat kortilla. Pohjois-Italiassa sain ajo-ohjeen Roomaan - pidä meri oikealla puolella niin kaikki tiet vievät Roomaan. Colosseum oli vaikuttavan näköinen, samoin kuin kaupungin muu historiallinen keskusta. Jatkoin rannikkoa seuraillen kohti etelää, Napolia sekä Amalfia. Napolin kaoottinen liikenne oli edelliskesän mukainen, mutta yksi polkupyörä mahtui vielä sekaan. Myös jätteiden lojuminen kaupungin kaduilla oli tuttua edelliseltä kesältä, mutta vaikutti kuin jätteitä olisi vähemmän. 

Sisilian kiertäminen pyörällä elokuisessa helteessä vaati runsaasti nestettä, jopa yli 9 litraa päivässä. Kuumissa oloissa käytän kahta 1,5 litraista limsa- tai vesipulloa pullotelineissä. Riittävän vesimäärän kuljettaminen on perusteltua, koska 0,5 litraa on paikoin pelkkä kulaus, joka ei juuri helpota janoa. Sisilian pohjoisosassa oleva tulivuori, Etna, näytti elonmerkkejä savuamalla rauhaisasti. 

Sisilian kierron jälkeen palasin manner-Italiaan. Suuntasin pyörän kohti pohjoista ja Suomea ajaen Italian itärannikkoa Sloveniaan. Matkalla poikkesin Venetsiassa, missä pyörä täytyi jättää Piazzale Romalle ja jatkaa jalkaisin kaupungin sokkeloisille kujille. Pyörän sai lukittua kanaalin varteen metallikaiteeseen. Käveleminen tai venekyyti ovat ainoat vaihtoehdot Venetsiaan tutustumiseen. Kaupungista on lyhyt matka polkaista Sloveniaan tai Kroatiaan. 

Slovenia on erittäin mukava maa pyöräillä, kauniiden vuoristomaisemien lisäksi maasta löytyy hyviä teitä pyöräilyyn. Sloveniassa englannin kielellä pärjää hyvin, toisin kuin Italiassa ja Espanjassa, missä englantia puhutaan lähinnä turistikohteissa. Slovenian läpi polkemiseen ei montaa päivää mene ja jatkoin rekkaparkkiyöpymisen jälkeen Itävallan puolta. Ajoin Itävallassa Wienin kautta Slovakiaan, Tsekkiin ja Puolaan. Puolassa ihmiset olivat erittäin ystävällisiä ja tarjosivat matkaajalle telttapaikkaa pihasta sekä ruokaa. Mielestäni Puolalainen liikennekulttuuri ei ole niin paha kuin välillä kuulee kerrottavan. Puolasta kohti Suomea ajaessa en keskittynyt polkemaan maisemareittejä, vaan lyhintä tietä kotia kohti.